Kokonaisvaltaisuutta etsimässä

Lukuaika: 7 minuuttia

Tämä kirjoitus ilmestyi alunperin Psyfy-lehden numerossa 2/2021. Kiitos lehden toimitukselle!

Olisin yllättynyt, jos tämän lehden lukijoiden joukosta löytyy joku, jolle ihmisen kokonaisvaltaisuus tai psykofyysissosiaalinen tai biopsykososiaalinen olemisen kokonaisuus olisi täysin uutta asiaa. Ihminen on kokonaisuus, ei erillinen keho ja mieli. Ihmisenä olemiseen liittyy mielen, kehollisuuden ja materiaalisen ympäristön jatkuva vastavuoroisuus. Ihminen on siis maailmassa toisten ihmisten ja ei-ihmisten kuin myös elottomien objektien ja yhteiskunnan kanssa oleva, tekevä, merkityksiä luova ja vuorovaikuttava kehollinen olento.

Näin voinemme kutakuinkin varmoin mielin todeta. Harvan asian on kuitenkaan hyvä päättyä pelkkään toteamukseen, vaan tästä keskustelun tulisi vasta alkaa. Pelkkänä toteamuksena lauseen ’ihminen on biopsykososiaalinen kokonaisuus’ tulisi ennemmin herättää kysymyksiä kuin antaa lopullisia vastauksia. Miten bio, psyko ja sosiaalinen ovat vuorovaikutuksessa? Mitä kaikkea ne pitävät sisällään? Mihin lokeroon laitamme suhteemme luontoon? Jääkö mallissa jotain sanomatta? Mitä ’biopsykososiaalinen’ ylipäätään tarkoittaa?

Tässä kirjoituksessa takerrun hetkeksi biopsykososiaaliseen malliin tarkastelemalla muutamia aiheesta tehtyjä kriittisiä tutkimuksia. Kirjoitukseni on siis kutsu jatkaa jo ehkä turvalliseksi koetun ’biopsykososiaalisuuden’ tarkastelua. Joskus tutun ja turvallisen hämmentäminen voi auttaa löytämään uusia luovia tapoja ajatella ja kohdata kokonaisvaltaisuutta.

Biopsykososiaalisen mallin ongelmia

Biopsykososiaalinen malli kehitettiin vastaaman biolääketieteellisen lähestymistavan liian kapeaan käsitykseen ihmisestä, terveydestä ja sairaudesta. Biopsykososiaalisen mallin mukaan terveysalalla tarvitaan humanistista ja holistista lähestymistapaa, joka tarkastelee biologisen lisäksi psykologisia ja sosiaalisia vaikutusmekanismeja sairauteen ja terveyteen. (Engel 1977; 1978.)

Fysioterapiassa malli on alkanut vakiintua muun muassa alaselkäkivun hoitosuosituksiin (esim. NICE 2016) ja aiheesta tehdään paljon tutkimusta (ks. Mescouto 2020; van Erp et al. 2019). Mallia on myös kritisoitu. Esimerkiksi Stilwell ja Harman (2018) kirjoittavat, että biopsykososiaalinen malli, kaikista holistisista pyrkimyksistään huolimatta, vieläkin liian helposti pirstoo ihmisen kivun kolmeen kategoriaan: bio, psyko, sosiaalinen. Tällainen yksinkertaistava näkemys biopsykososiaalisesta mallista ei ole Stilwellin ja Harmanin (2018) mukaan riittävä kipukokemuksen monimutkaisuuden ymmärtämiselle.

Mescouto ym. (2020) tulivat samankaltaiseen loppupäätelmään analyysissään biopsykososiaalisen mallin ymmärtämisestä ja käytöstä alaselkäkipuun liittyvässä fysioterapiatutkimuksessa. Analyysissä saatiin selville, että fysioterapeutit ja tutkijat korostavat bio- ja psyko-aspekteja, ja käsitys sosiaalisesta oli joko heikko tai yksinkertainen. Esimerkiksi laajempaan kulttuuriseen kontekstiin tai valtasuhteisiin ei kiinnitetty juuri huomiota. (Mescouto et al. 2020.) Biopsykososiaalisuuden joidenkin aspektien korostamista toisten kustannuksella on havaittu muissakin tutkimuksissa (esim. Chalmers & Madden 2019; Dalusio-King & Hebron 2020).

Mikä ratkaisuksi?

Käytännössä biopsykososiaalisen mallin ongelmiin on kolme ratkaisua: pitää malli nykyisellään, kehittää mallia tai luopua siitä. Mallin säilyttämiseksi sen yhteen suurimmista esteistä, eli ymmärryksen puutteeseen, täytyisi puuttua. Esimerkiksi Cowell ym. (2018) ja Synott ym. (2015) tutkimuksissa havaittiin fysioterapeuttien tunnistavan biopsykososiaalisen lähestymistavan tärkeyden, mutta heillä ei välttämättä ole valmiuksia psykososiaalisten tekijöiden kohtaamiseen.

Ymmärryksen puute mallin sisällöstä ja käytöstä voidaan korjata kouluttamalla fysioterapeutteja mallin monipuolisempaan ymmärtämiseen ja käyttöön.

On myös ehdotettu, että biopsykososiaalinen malli tulisi ajatella kokonaan uusiksi, jotta sen liian helposti palasiin pilkkovaa taipumukseen voitaisiin puuttua (mm. Mescouto 2020; Stilwell & Harman 2018). Eli tarkoituksena olisi säilyttää malli ja sen hyvät puolet, mutta pyrkiä entistä enemmän kiinnittämään huomiota niihin osa-alueisiin, jotka jäävät helposti huomiotta. Tutkimusten mukaan sosiaalisuus saa vähiten huomiota.

Biopsykososiaalinen malli pyrkii holistiseen lähestymistapaan, mutta mikään osista malli ei lopulta takaa sitä, että sen käyttäjä ei painottaisi jotakin osasta toista enemmän. Tämä ongelma ei helpolla korjaannu. Kaikkein radikaalein askel olisi heittää kaikenlaiset ’mallit’ nurkkaan ja keskittyä ’olennaiseen’—tai paremmin ’olevaiseen’: siihen konkreettiseen asiaan, kipuun, ihmiseen, kehoon, älähdykseen, värähdykseen, ilmeeseen. Kaikki mallit ovat lopulta yksinkertaistuksia, eivätkä ne koskaan kerro koko totuutta niistä ilmiöistä, joita ne yrittävät tavoittaa (mm. Rajala 2021).

Tämäkään ei ole lauseen perään laitettava piste. Tämä on kutsu pohdintaan.

Viitteet

Chalmers KJ, Madden VJ. Shifting beliefs across society would lay the foundation for truly biopsychosocial care. J Physiother. 2019;65(3):121–122.

Cowell I, O’Sullivan P, O’Sullivan K, et al. Perceptions of physiotherapists towards the management of non-specific chronic low back pain from a biopsychosocial perspective: a qualitative study. Musculoskelet Sci Pract. 2018;38:113–119.

Daluiso-King G, Hebron C. Is the biopsychosocial model in musculoskeletal physiotherapy adequate? An evolutionary concept analysis. Physiother Theory Pract. 2020.

Engel GL. The biopsychosocial model and the education of health professionals. Ann N Y Acad Sci. 1978;310:169–187.

Engel GL. The need for a new medical model: a challenge for biomedicine. Science. 1977;196(4286):129–136.

Mescouto K, Olson RE, Setchell J. A critical review of the biopsychosocial model of low back pain care: time for a new approach? Disabil Rehabil 2020 [online ahead of print]. DOI: 10.1080/09638288.2020.1851783

NICE (National Institute for Health and Care Excellence). Low back pain and sciatica in over 16s: assessment and management (NICE guideline NG59). London: National Institute for Health and Care Excellence (UK); 2016.

Rajala AI. The relationship between theory and practice in Adorno’s philosophy, and what it can do for physiotherapy ethics. PhD diss., University of Brighton. 2021.

Stilwell P, Harman K. An enactive approach to pain: beyond the biopsychosocial model. Phenom Cogn Sci. 2019;18(4):637–665.

Synnott A, O’Keeffe M, Bunzli S, et al. Physiotherapists may stigmatise or feel unprepared to treat people with low back pain and psychosocial factors that influence recovery: a systematic review. J Physiother. 2015;61(2):68–76.

van Erp RMA, Huijnen IPJ, Jakobs MLG, et al. Effectiveness of primary care interventions using a biopsychosocial approach in chronic low back pain: a systematic review. Pain Pract. 2019;19(2):224–241.